keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Martta, marttaillaan iloista uutta vuotta 2014!


”Uusi vuosi edessämme kuin avautuva kirja. Emme tunne tarinaa, emme tiedä juonta. Vain lukemalla sivu sivulta – vain elämällä päivän päivältä – tarina vie mukanaan seikkailuihin, yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin alati vaihtuviin kuin itse elämä.”

Aikuisilla ja lapsilla on läheisen ystävyyden lisäksi kaipuu hyviin kavereihin. Sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille kuin myös elämässä menestymiselle. Ryhmässä ihminen voi tehdä vertailuja, kokea ryhmään kuulumista, saada virikkeitä, hyväksyntää ja ymmärrystä sekä viettää aikaa yhdessä. Ryhmissä toimivilla on usein sama tavoite tai yhteisiä tapoja ja mieltymyksiä. Ihmiset toimivat erilaisissa ryhmissä. Perhe on primaariryhmä ja martat muodostavat sekundaariryhmiä. Martat ovat henkilöitä, jotka tapaavat säännöllisesti ja heillä on yhteiset arvot ja tavoitteet.

Älyllinen kunto vaatii huolenpitoa -artikkelissa (S&A 6/2011) Leenamaija Otala kertoo, että Marttajärjestö on hyvä esimerkki toiminnasta, jossa yhdistyy yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja käsillä ahkerointi. Kaikilla näillä on positiivinen vaikutus aivojen toimintaan. Marttailua kannattaa siis ehdottomasti harrastaa.

Vuoden 2014 teema on nimeltään Martoissa on arjen mahdollisuus. Martat kiinnittävät huomiota vastuullisuuteen, kohtuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Kotitalousneuvonnassa korostuvat terveys, yhteisöllisyys ja arjen rytmi. Ruoka- ja ravitsemusteemoissa keskitytään ateriarytmiin, monipuoliseen ja tavalliseen ruokaan, ruokasesonkeihin sekä luonnonantimiin. Uudet ravitsemussuositukset tulevat meille tietoiskujen avulla. Siivouksella voidaan vaikuttaa hyvään ja terveelliseen sisäilmaan ja sitä kautta meidän hyvinvointiin. Kotipuutarha- ja ympäristöneuvonnalla vahvistetaan kotitarveviljelyn valmiuksia ja ympäristöä säästäviä viljelytapoja. Pohjois-Savon Martoilla jatkuu myös jätevesineuvontahanke yhteistyössä Jätekukon kanssa Kuopion alueella.

Suosittelen marttoja kehittämään omaa osaamistaan osaajapasseja tai taitoavaimia suorittamalla. Muodostakaa ryhmä, jolloin on mukavampi toinen toistaan kannustaen opiskella. Opiskelu avartaa ja antaa erilaisia näkökulmia elämään, mutta myös marttatoimintaan. Marttoja kannustetaan osallistumaan myös ekokoti-opintokerhoihin vuonna 2014. Elinikäinen opiskelu on totta! Ikä ei ole este opiskelulle. Päinvastoin, aivot pitävät haasteista.
 

Opiskellaan, opitaan uutta ja nautitaan marttaillusta! Tuodaan kaverit ja ystävät mukaan marttailtoihin innostumaan marttailusta, kuten me martat nautimme tästä toiminnasta, yhteisöllisestä toiminnasta. Mukavampi on tehdä porukalla kuin yksin.
 
       Nuoret mestariavaimen suorittajat