Käsityömateriaalit

Tarkastelen käsityömateriaaleista lähinnä luonnonkuitujen kestävyyttä säilytyksen aikana sekä luonnonväreillä värjäämistä tässä osassa. Täysin synteettiset kuidut eivät ole marttoja lähellä. Marttojen neuvonnassa on aikojen alussa tuotu esille esimerkiksi villaa ja villavaatteita, jotka ovat luonnonmateriaaleja. Tekstiilien oikeanlaisella säilytyksellä on merkitystä, kun halutaan pitää vaatteet ja kodin tekstiilit pitkäikäisinä.

Luonnonkuidut ja tekstiilien säilytys

Karkean jaottelun mukaan kuidut voidaan jakaa eläin-, kasvi- ja tekokuituihin. Eläinkuituihin kuuluvat esimerkiksi eläinten villat ja karvat sekä silkkitoukan kotelosta saatava kuitu. Eläinkuidut ovat pääasiassa proteiinia ja ne kestävät paremmin happamuutta kuin kasvikuidut. Voimakasta emäksisyyttä ne eivät kestä. Kasvikuidut jaetaan lehti-, siemen-, runko- ja hedelmäkuituihin. Kasvikuidut kestävät korkeita lämpötiloja ja emäksisyyttä, mutta eivät happoja. Pellavakuitu saadaan pellavakasvin niinikerroksesta, joka on varren kuoren alla. Pellavalankaa on saatavana sileänä ja pitkäkuituisena ja lyhytkuituisena. Pellavan laatuun vaikuttavat muun muassa käsittelyn eri vaiheet. (Tetri 2013, 37–41.) Martat ovat tuoneet esille kautta aikojen erityisesti suomenlampaan villan. Siitä on opetettu kehräämään lankaa ja valmistamaan lämpimiä vaatteita. Pellava on perinteinen materiaali ja se on näkynyt erityisesti juhlaliinoissa.

Säilytettäessä tekstiilejä tulee kiinnittää huomiota paikan kosteuteen, lämpötilaan ja valaistukseen. Useimmat tekstiilivärit haalistuvat, tummuvat tai kellastuvat, jos valaistus säilytyksen aikana on voimakas. Luonnonkuidut voivat myös haurastua ja lopulta hajota, koska ne kestävät huonosti valon UV-säteilyä. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 13.) Lisäksi villavaatteiden säilytyksessä tulee huomioida kointorjunta. Arvokkaat kansallispuvut kannattaa säilyttää oikein, jolloin ne siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle hyvälaatuisina ja käyttökelpoisina. Marttojen oma juhlapuku, sinivalkoruutuinen marttapuku, on puuvillaa. Vaikka puku ei ole valkoinen, niin käytön jälkeen on parempi säilyttää se silittämättä, koska silitetty vaalea puuvillavaate helposti säilytyksen aikana alkaa kellertyä. Perinteiseen marttapukuun kuuluu erivärisiä huiveja: valkoinen, sininen, punainen ja keltainen. Esiliinoja on kahdenvärisiä: yksivärisiä sinisiä ja tummia raidallisia. Uuteen marttapukuun ei kuulu huivia eikä esiliinaa. Nyt on tullut markkinoille uusi villakangas, marttaraitakangas, jota ei sido marttakankaasta annetut ohjeet. Marttaraitakankaasta voi ommella esimerkiksi vaatteita, asusteita tai kodin tekstiilejä. Näiden kaikkien oikeanlaatuiseen säilyttämiseen kannttaa kiinnittää huomiota, koska marttakankaat eivät ole edullisia.

Marttojen juhlatilaisuuksiin martat pukeutuvat marttapukuun tai kansallispukuun, jos martta sellaisen omistaa. He pukeutuvat mielellään myös marttapukuun, kun on perinteisiin liittyvä neuvontatilaisuus tai juhlien yhtenä osana on esimerkiksi käsitöihin liittyvä näyttely. Tällä tavoin tuodaan esille marttailuun liittyvää kokonaisuutta laaja-alaisesti. Vanhoja marttapukuja ei saa viedä kirpputoreille myyntiin. Puvun voi lahjoittaa marttapiirille tai jollekin martalle. Marttapuku osoittaa yhteisöllisyyttä. Se on marttaorganisaation tunnus. Puvun voi joko ommella itse, teetättää tai hankkia valmiina. Hyvä tapa on koota yhdistyksestä marttapuvusta kiinnostunut yhteen ja luoda käsityöpiiri, jossa yhteisöllisesti, toinen toistaan tukien valmistetaan itselle marttapuku.

Luonnonkuitujen värjääminen

1800-luvun lopulle saakka kaikki tekstiilivärjäykset tehtiin pääasiassa joko kasvi- tai eläinkunnasta saatavilla raaka-aineilla. Suurin osa luonnonväreistä saadaan kasvien eri osista. Voimakkaampia sinisiä ja punaisia värejä saadaan esimerkiksi väripuiden puuaineksista. Kukista, marjoista, jäkälistä ja sienistä saadaan myös erilaisia värejä. Kasviväriaineiden lisäksi on käytetty purppurakotiloita ja hyönteisiä tekstiilien värjäyksessä. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212.)

Euroopassa värjättiin pääasiassa villaa ja pellavaa, mutta myös silkkiä. Myöhemmin ryhdyttiin värjäämään puuvillaa. Eniten värjättiin lankoja, mutta kuitumassan värjäämistä harjoitettiin lankojen ohella. 1880-luvulla tulivat markkinoille synteettiset värit, jotka kaupallisella sektorilla syrjäytti luonnonvärit. Synteettisiä värejä käytettiin kaikenlaiseen tekstiilivärjäykseen, vaikka kuidut ja menetelmät eivät olisi sopineet. Tämä vaikutti värien kestävyyteen eli ne eivät kestäneet vaatteissa. Nykyisin on tarjolla synteettisiä värejä, jotka on kehitelty juuri kyseiselle kuidulle sopivakasi. Reaktio- eli reaktiivivärit ovat nykyisin suosittuja tekstiilivärjäyksessä niiden helppokäyttöisyyden ja värin tasalaatuisuuden vuoksi. Reaktiovärit reagoivat kuitumateriaalin kanssa, joten värin kesto on hyvä. Reaktioväreillä voi värjätä muun muassa puuvillaa ja pellavaa, jolloin värien kiinnittymiseen käytetään alkaalista (sooda) lientä. Villaa voidaan tietyillä reaktioväreillä värjätä, mutta silloin värien kiinnittymiseen tarvitaan etikkaa liuokseen (ph noin 5). Värien kiinnittyminen voidaan varmistaa laimealla alkaalikäsittelyllä. Villatuotteiden värjäyksessä tulee huomioida, että värjäyslientä on riittävästi eli siellä on tilaa liikutella niitä. Villa ei pidä suurista lämpötilan vaihteluista eikä paljosta muokkauksesta. Tällöin villa huovuttuu. Värjättävien lankojen tai tekstiilien tulee olla puhtaita. Niissä ei saa olla mitään lisäaineita, jotka estävät värien imeytymisen kuituun. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212–215.)

Martat tunnetaan sienineuvonnasta. Neuvonta on keskittynyt enemmän ruokasieniin, mutta nykyisin sienineuvonnassa tuodaan esille yhä enemmän värjäyssieniä, koska värjääminen kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Marttojen erikoisneuvojan oma tausta vaikuttaa osittain sienineuvonnan näkökulmaan. Pohjois-Savossa huomioidaan lapset aikuisten lisäksi sienineuvonnassa. Marttaliitto ja -piirit ovat kouluttaneet piirin avuksi marttajäseniä, joita käytetään piirien sienineuvonnassa apuna. Jos sienimartalla on lisäksi sienineuvojan tai keruutuotetarkastajan pätevyytenä käsityökoulutus, hän haluaa tuoda esille neuvonnassa sienivärjäyksen. Sienet ja lampaanvilla on kestävän kehityksen mukaista toimintaa eri tasoilla, johon Martat pyrkivät. Ekologisuus on asia, johon halutaan panostaa.

(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)

Käsityöt tyttöjen kasvatuksessa

JOHDANTO

Marttajärjestö on 115-vuotias, mutta edelleen aikaansa seuraava kansalaisjärjestö. Alun perin Martat perustettiin sivistämään koteja. Nykyään Marttojen toiminta on edelleen uuden oppimista, yhteisöllistä toimintaa ja yhdessä oppimisen iloa. Tänä vuonna teemana on ”Elämä on parasta itse tehtynä”, joka näkyy niin Marttaliiton, Marttapiirien kuin myös Marttayhdistysten toiminnassa. Pohjos-Savon Martat järjesti esimerkiksi Oravikoskella Martanpäivänä 26.7.2014 käsityötapahtuman, opastusta kumihimoiluun. Marttaliitto toivoi, että tänä vuonna käsityöt näkyisivät erityisesti kesätapahtumissa ympäri Suomea.

Marttatoiminta on yksi mainio ja oivallinen tapa kehittää itseään. Marttojen kädentaitotoiminta on ruoan ja ravitsemuksen sekä puutarhahoidon ohella yksi tärkeimmistä vetovoimatekijöistä marttatoiminnassa. Sen huomaa yhdistystasolla selkeästi. Kun marttaillan aiheena on kädentaitoihin liittyvä kurssi, se täyttyy nopeasti. Tämä osoittaa sen, että marttojen kädentaitojen jakamista tarvitaan edelleen, mutta nyt muoto on itsensä toteuttamista ja hyvinvoinnin tuottamista itselle ja muille. Toiminnan alkuvuosikymmeninä se oli taitojen opettelua välttämättömyystuotteisiin

Tällä hetkellä käsillä tekeminen on trendikästä. Uusia tekijöitä on tullut nuorista. Kestävä kehitys tuo myös käsityöt uuteen valoon, kun muodistetaan vanhoja vaatteita tai tehdään niistä aivan uusia tuotteita. Terapeuttinen näkökulma on käsityötoiminnassa otettava huomioon eli käsitöillä saadaan aikaan myös hyvinvointia. Sillä voidaan myös aktivoida syrjäytyneitä, ikäihmisiä ja nuoria. Käsitöillä on monta ulottuvuutta, joita pitäisi hyödyntää vielä enemmän Marttojen toiminnassa. Tänä vuonna Martat järjestävät yhteistyössä Burdan ja Novitan kanssa käsityö- ja hyvinvointiaiheisen risteilyn syyskuussa, joka kuvaa osaltaan käsityön moniulotteisia mahdollisuuksia ja vaikutuksia.

Käsityön merkitys on nousemassa muutoksen yhteiskunnassa eri tavoin esille. Ihmiset haluavat nykyisin toteuttaa itseään käsin tekemällä, jolloin voidaan kohottaa itsetuntoa ja samalla saadaan aikaan viihtymistä ja tekemistä itselleen. Käsitöitä tekemällä yksilö voi harjoittaa ongelmanratkaisuntaitoja, käden ja silmän yhteistyötä, luovuutta, oman toiminnan suunnittelua ja tavoitteen saavuttamista. Käsitöillä on monimuotoiset positiiviset vaikutukset yksilöön, toimii hän sitten opettajana, opastajana tai oppilaana.

Taitavat martat, mestarit, kannustetaan marttatoiminnassa tuomaan itsestään hiljaisen tiedon muiden iloksi ja hyödyksi. Mestarimartat voivat halutessaan innostaa kanssasisaria kädentaitoihin. He voivat pitää pikkukokkikursseilla käsityökursseja tai olla yhteyshenkilöinä, ohjaajina, piirin tapahtumassa tai järjestämillä kursseilla.

KÄSITYÖT TYTTÖJEN KASVATUKSESSA

Tässä luvussa tarkastelen alkuun tyttöjen käsitöitä kasvatuksessa keskittyen tekstiilitöihin.  Kasvattajina toimivat formaalit ja informaalit instituutiot ja organisaatiot. Virallisina eli formaalina kasvattajina toimivat esimerkiksi koulut ja epävirallisina eli informaaleina kasvattajina puolestaan muun muassa perhe, kaverit, vertaisryhmät, harrastusryhmät ja media. (Kokko 2007, 4.) Marttajärjestö sen eri tasoilla (Marttaliitto, Marttapiirit ja Marttayhdistykset) kuuluu informaaleihin kasvattajiin. Keskityn tarkemmin kappaleessa 5 pohtimaan, millä tavalla Marttajärjestö on ennen tukenut tyttöjen ja naisten käsityön neuvontaa ja millä tavalla nykyisin käsityöt näkyvät jäsenten toiminnassa.

Koulut käsityön kasvattajina

Koulun tekstiilityönopetus kasvattajana on luonut mielikuvia tytöille kuuluvista käsityön taidoista. Käytännöt ovat ohjanneet tyttöjä huolehtimaan kodin viihtyisyydestä ja perheen hyvinvoinnista. He ovat oppineet valmistamaan itselleen, mutta myös muille lahjoiksi käsin valmistamia tuotteita. Käsityöt voivat toimia sosiaalisen vuorovaikutuksen osana antaen valmistajalle, mutta myös vastaanottajalle, hyvän olon tunteen välittämisestä, lämmöstä ja hoivasta. (Kokko 2007, 124–125.)

Yhteiskunnan arvojen ja normien siirtäjänä koululla on merkittävä rooli. Yhä edelleen kouluissa rooleja ohjaavat perinteiset toiminnot, jotka pitävät yllä naisten ja miesten ominaisuuksia, asemia ja toimintaa. Opettajilla ja heidän pedagogisella toiminnalla on vaikutusta tyttöjen ja poikien valintoihin. Kouluopetus on näyttänyt formaalilla, opetussuunnitelman tasolla, samanlaiselta molemmille sukupuolille, mutta käytännössä viimeistään yläkoulussa suurin osa tytöistä valitsee tekstiilityön vapaavalintaiseksi aineeksi. (Kokko 2007, 26–30.)

Peruskoulun opetussuunnitelman (2004) mukaan käsityön opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan käsityötaitoja, jotta hänen itsetuntonsa kasvaisi sekä hän kokisi iloa ja tyydytystä valmistaessaan tuotteita. Käsityöperinteet ovat yksi osa-alue, johon myös oppilaat tutustuvat. Parhaillaan on menossa opetussuunnitelman muutos, OPS 2016. Tavoitteena on, että opetukseen voidaan siirtyä 1.8.2016 alkavan lukuvuoden alusta lähtien. Nykyinen tekstiilityönopetus lähestyy kokonaisesta käsityön näkökulmasta opetusta, jossa yhdistyy yksilöllinen ja yhteisöllinen käsityöprosessin kaikki vaiheet: ideointi, suunnittelu, valmistus, reflektointi ja arviointi (ks. Pöllänen & Kröger 2004).

Käsityöharrastus kasvattajana

Formaalin käsityön kasvatuksen rinnalle tarvitaan myös informaalia kasvatusta. Usein harrastukset välittävät enemmän käsitöiden perinteitä kuin kouluorganisaatiot. Koulussa tunnit ovat rajallisia ja siellä pyritään opettamaan alkuun erilaisia käsityötekniikoita, mutta syvemmin perehtyvät yksilöt vapaa-ajalla käsitöiden monipuolisiin vaihtoehtoihin. Yleensä tytöt saavat vapaa-ajalla omalta äidiltään, mummoltaan tai muilta sukulaisilta ja tutuiltaan lisäopastusta. Aikuisilla on jo kokemusta ja hiljaista tietoa, jota he mielellään jakavat. Käsitöitä tekevät haluavat tiedon myös siirtyvä sukupolvelta toiselle.

Taitoa voi olla vaikea oppia kirjatiedon perusteella, mutta seuraamalla taitavan henkilön tekemistä se on helpompaa ja luontevampaa. Hiljaisen tiedon, ammattitaidon, siirtymistä sukupolvelta toiselle käytetään erityisesti käsitöissä. Hiljaisen tiedon saattamista kirjalliseen muotoon on hankalaa, mutta käytännössä näyttämällä, demonstroimalla, se on usein helpompaa kuvata. (Anttila 2005,73.)

Suomen kielessä käytetään yleensä termiä hiljainen tieto, mutta synonyymeinä on myös hiljainen osaaminen, hiljainen tietämys, piilevä tieto, sanaton tieto, tacit-tieto, kokemusperäinen tieto, kokemuksellinen tieto ja kokemuksellinen osaaminen (Virtainlahti 2009, 31). Niiniluoto (1989, 51) käyttää termiä piilevä tieto.  Piilevällä, hiljaisella tiedolla tarkoitetaan tietoa, joka on hankittu ja saavutettu kokemuksen kautta aistimalla, havainnoimalla ja konkreettisesti tekemällä erilaisia asioita. Englannin kielessä käytetään termiä tacit (äänetön, hiljainen, sanaton) knowledge (tieto). Ruotsin kielessä vastaava käsite on tyst kunskap.

Hiljainen tieto on henkilökohtainen asia. Tämän vuoksi siitä on vaikeaa kommunikoida, keskustella. Kuten ihmisten ihanteet ja arvot, hiljainen tieto on yksilön toiminnoissa ja kuuluu hänen persoonallisuuteensa. Hiljaisesta tiedosta voidaan erottaa kaksi osa-aluetta: tekninen ja kognitiivinen. Kognitiivisessa osa-alueessa näkyy uskomukset, ihanteet, arvot ja mielikuvat. Hiljainen tieto hankitaan ilman varsinaista kommunikointia. Oppipoika-kisälli-mestari-työskentelyssä oppija havainnoi, seuraa ja jäljittää ammattitaitoisen mestarin työskentelyä ja harjoittelee samalla tavalla. (Anttila 2005, 75.)

Mestari on monisäikeinen käsite. Mestariksi voidaan nimittää sellaista henkilöä, joka osaa tehdä jotain paremmin kuin muut. Yksi tunnusomainen piirre mestarissa on se, että hän on taitava ja hän nauttii useiden eri tahojen suosiota taidoissaan. (Hakulinen 2010, 75.) Marttatoiminnassa on monenlaisia käsityöntaitajia. Osa taitavista martoista täyttää mestarin tunnusomaiset piirteet. Tällaiset martat ovat yhdistyksen voimavara, mutta myös piirit hyödyntävät eri tapahtumissa ja kursseilla heidän taitojaan. Harvalla marttapiirillä on neuvojaa, jolla on käsityöalan koulutus, jolloin hän voisi myös toimia esimerkiksi tekstiilitöiden neuvonnassa. Marttaliitto on vuosien kuluessa kouluttanut vapaaehtoisia toimijoita käsityön kursseilla. Viimeisimpiä kursseja oli esimerkiksi ryijykurssi Helsingissä. Marttapiiri valitsee koulutettavat martat, yleensä yksi tai kaksi pääsee kursseille. Koulutettu martta järjestää oman koulutuksen jälkeen maakunnassa kursseja jäsenille. Koulutus perustuu ketjukoulutukseen, jolloin vertaisohjaajana toimitaan jäsenistön keskuudessa. Tämä on luonteva tapa oppia uusia taitoja.

Yhteisö tukee käsityöharrastuksen ylläpitämistä, sosiaalista pääomaa ja edistää terveyttä.  Kuuluminen myönteiseen yhteisöön ja vapaaehtoiseen harrastusryhmään pidentää ikävuosia (Hyyppä 2005, 17–19). Tekstiilityöt ryhmätekemisenä tuo esille yhteisöllisyyden. Ryhmän koostuessa eri-ikäisistä henkilöistä se rakentaa heidän välilleen solidaarisuuttakin. Tekstiilityöt rakentavat sosiaalista perinnettä, jossa huvi yhdistyy hyödyllliseen ja mukavaan toimintaan. Tekstiilitöitä tehtäessä yksilö voi keskittää ajatuksensa vain työhönsä unohtaen ajantajun, samalla rauhoittua ja rentoutua. (Kokko 2007, 126.) Marttaliitto on kannustanut viime vuosina perustamaan käsityötoimintaryhmiä. Ajatuksena on, että samanhenkiset ihmiset oppivat toisiltaan uusia asioita toinen toistaan tukien ja kannustaen. Samalla on mahdollista miettiä omia paikkakuntakohtaisia projekteja.  Käsityöprosessissa suunnittelu ja valmistus tuovat esille yksilöllisen ja yhteisöllisen näkökulman, jolloin ideoita arvioidaan yhdessä ja tarkastellaan laajemmasta näkökulmasta tuotteen käyttökelpoisuutta (Suojanen 1992, 22). Marttojen arvot tukevat vähäosasten auttamista. Yhdessä on mahdollista toteuttaa käsitöiden avulla erilaisia hyväntahdon auttamisia. Samalla yksilö, martta, voi käsitöiden avulla saavuttaa myös hyvinvointia itselleen sekä psyykkisesti että sosiaalisesti. 

(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden osiosta.)

Kumihimo

Kumihimo eli japanilainen punonta on helppo tapa tehdä erilaisia nyörejä.

Yksi tapa on punoa nauha, jossa on seitsemän lankaa ja lankaa siirrettään aina kahden langan yli. Leikkaa pahvilaatikosta noin 10 cm:n ympyrä, johon teet viillot reunoihin. Tässä tavassa punoa on ympyrän ulkoreunoilla 8 viiltoa. Laita pahvin toiselle puolelle langat solmuun ja siihen pieni paino. Se helpottaa työskentelyä, mutta paino ei ole välttämätön. Tämän jälkeen vie langat loviin, jonka jälkeen siirrät lankaa aina kahden langan yli.

Kiinalainen kierrenyöri

Viiltoja kiekon reunoissa on 24 kpl. Kuvan nyörissä on kaksi sinistä lankaa, kaksi punaista ja kaksi vihreää lankaa. Ne sidotaan keskeltä yhteen ja laitetaan pahvin keskellä olevasta reiästä läpi ja sinne laitetaan pieni paino. Tämän jälkeen ryhdytään siirtämään lankoja seuraavasti:

- siirrä lanka (kuvassa vihreä) lovesta oikealta ylhäältä oikealla alas, saman värin viereen

-.siirrä lanka (kuvassa vihreä) vasemmalta alhaalta ylös, saman värin viereen

- käännä kiekkoa vastapäivään

-.toista seuraavalla värillä (seuraava olisi sininen).

Alla olevassa kuvassa on valmiita nyörejä. Kiinalaiset kierrenyörit ovat paksumpia, koska niissä on enemmän punottavia lankoja.

Nyt kumihimoilemaan! Martat kumihimoilevat la 26.7.2014 Hennan puodin edustalla Oravikoskella.