perjantai 30. tammikuuta 2015

Kämmekkäät


Näiden kämmekkäiden ohjeen otin Punomon sivuilta
http://teeitse.punomo.fi/home/pirjo.sinervo/neuleohjeet/kammekas/index.html


Yllä olevassa kuvassa olen käyttänyt joskus kauan aikaa sitten
Marttojen kasvivärjäyskurssilla värjäämiäni villalankoja.
Näitä kämmekkäitä tein eri keltaisilla vaihtoehdoilla.

Lisäksi olen neulonut kämmekkäät veriseitikeillä ja verihelttaseitikeillä 
värjätyillä langoilla.
Keskellä kämmekkäissä on käytetty kylmämenetelmällä värjättyä lankaa.
Villalangat olen värjännyt itse.



Kämmekkäitä olen pitänyt ja tykännyt.


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Säärystimet


Kuvan mustat säärystimet näin Facebookissa, joten tuumasta toimeen tekemään itselleni sopivat säärystimet.

Alkuun tein 70 ketjusilmukkaa, joka tuntui sopivalle omaan jalkaan. Tämän jälkeen tein 8 kerrosta pylväitä (70 p/kerros). Sitten aloin kaventamaan joka toisella kerroksella kahdella pylväällä eli

9. krs: 68 pylvästä
10. krs: 68 pylvästä
11. krs: 66 pylvästä

12. krs: 66 pylvästä
.
.
.
29. krs: 48 pylvästä
30. krs: 48 pylvästä, jonka jälkeen aloin virkkaamaan krokotiilivirkkausta.

Krokotiilivirkkausta on eri tekijöillä hieman eri tavoin.
Krokotiilivirkkaukseen otin ohjeen YouTubista https://www.youtube.com/watch?v=H4in7seykYc


Päätin kuitenkin vielä tehdä silkkinauhalle säärystimen yläosaan kujan, jotta säärystin pysyy kunnolla jalassa. Jos olisin tiennyt sen olevan hyvä ajatus heti alkuun, niin se olisi kannattanut virkata heti alkuun ja sitten alkaa tehdä varsinasita säärystimen osaa.




Pylväitä


Krokotiilivirkkausta alaosaan ja yläosaan reikäommelta









sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Palmikkovillasukat

Palmikkovillasukkien ohjeen Neulotut naisen polvisukat  otin Novitan sivuilta http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93194.

Värillinen lanka on itseni värjäämää valkoista Seitsemän veljestä -lankaa. Lanka on värjätty reaktioväreillä.

Sukkia ehdin jo pitää ennen valokuuvaamista.





Ei ole kuvassa palmikot ihan suorassa, vaikka pyysin kuvaajaa (poikani) ne laittamaan suoraan. Itse oli hankala nähdä taakse.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Ailin lapaset

Opiskelijatuttuni neuloi Ailin lapasia. Ne olivat hyvännäköiset, joten halusin tehdä samanlaiset. Ohje on helppo ja kuitenkin saa kivan näköiset lapaset. Ne ovat myös hieman paksummat, kun tekee kahdella langalla.

Ohjeen Ailin lapasiin otin netistä http://www.ullaneule.net/0305/ohjeet_aili.html