torstai 9. helmikuuta 2017

Herkuttele itsetehdyillä Runebergin tortuilla!
(resepti martat.fi)

Taikina:
200 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl piparkakunmuruja tai korppujauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
(1-2 tippaa karvasmanteliöljyä)


Väliin:
1-1 1/2 dl vadelmahilloa


Kostutukseen:
omenamehua

Koristeeksi:
vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
1/2 -1 rkl vettä
Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Jos haluat, lisää karvasmanteliöljy.
Jaa taikina paperisiin tai voideltuihin metallivuokiin. Paina sormella taikinaan syvennys ja pane nokare vadelmahilloa syvennykseen.
Paista leivonnaisia 200 asteessa uunin keskiritilällä 15-20 minuuttia.
Kostuta jäähtyneitä torttuja hiukan omenamehulla ja lisää leivosten keskelle vadelmahilloa. Pursota tomusokerista ja vedestä valmistettu juokseva tahna hillon ympärille.


lauantai 4. helmikuuta 2017

Pyttipannu

Pyttipannu  on ruotsalaista perinneruokaa. Se syntyi Svea-mamman keittiössä 1800-luvun puolivälissä. Pieneksi kuutioitua keitettyä perunaa, lihaa tai makkaraa ja sipulia paistetaan kypsäksi ja tarjoillaan paistetun munan ja etikkapunajuurien kanssa. Jo 1900-luvun alkupuolella tukholmalaisissa huippuravintoloissa tarjoiltiin pyttipannua, johon oli käytetty korkealaatuista häränlihaa. Tore Wretman (1916-2003) kirjoitti, ettei pyttipannulla ole oikeasti reseptiä lainkaan. Periaate on, että otetaan mitä jääkaapista löytyy.


Pyttipannu (Pytt i panna)

67 keitettyä perunaa
12 sipulia
200300 g makkaraa tai tähteeksi jäänyttä lihaa
rasvaa
suolaa
1 kananmuna/henk.
(pinnalle persiljaa, tilliä tai ruohosipulia)

1. Kuori perunat ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.
2. Hienonna sipuli ja kuutioi makkara/liha.
3. Paista sipuli pannulla rasvassa kauniin keltaiseksi.
4. Lisää peruna- ja makkara-/lihakuutiot ja jatka ruskistamista.
5. Mausta varovasti suolalla (ja ripottele pinnalle persiljaa, tilliä tai ruohosipulia).

6. Tarjoa paistettujen kananmunien ja etikkapunajuurten tai -kurkun kanssa.

martat.fi